Olettekos ihmiset huomanneet, että laki ilotulitteiden kohdalla on muuttunut ja kiristynyt aiemmista vuosista? Nyt saa paukutella lyhemmän aikaa ja vain aikuisemmat ja vain suojalasein varustettuna. Lain muuttuminenhan on suoraa seurausta rakettien typerän vastuuttomasta käytöstä viime vuosina. Enpä kyllä usko, että tälläkään lainmuutoksella päästään toivottuun tulokseen. Ilotulitteiden täyskielto yksityisiltä on vain ajankysymys; eikä ainakaan minulla olisi mitään sitä vastaan. Ammattilaisille sattuu erittäin harvoin vahinkoja.

Meidänkin kylällämme on kyllä jo hyvissä ajoin ennen uutta vuotta (jo ennen joulua) paukuteltu ihan reippaasti alaikäisten toimesta. Tummiin pukeutunut poikajoukko jysäytteli Kangaslammin maastossa jotain tykinlaukauksia. Liekö ollut viime vuoden varastoja. Kysyä vain sopii, suotiinko harrastusmahdollisuus vanhempien piittaamattomuudesta johtuen vai peräti tietämättä? Eihän niistä paukuista voi pitää kirjaa, jos niitä repputolkulla kotiin kannetaan. Siinä saivat joka tapauksessa mummot ja metsäkauriit säikkymisen aihetta jo etukynteen ennen uutta vuotta. Myös nk. Partalan montussa on paukuteltu jo hyvissä ajoin.

Tiesittekös arvoisat vanhemmat sitäkään, että joku pyromaanin tekele oli kokeillut myös Nerkoon koulun seinän polttamista? Ilmeisesti koululta anastetun käsidesin tulenarkuutta oli koetettu koulun keittiön oven pieleen. Oli onneksi saatu myös sammumaan tällä kertaa. Ehkäpä ensi kerralla...

No niin! Ihan tänne asti kuuluu, kuinka joku ymmärtäjä-isi vähättelee: "Pojat on poikia. Pojilla on poikien leikit. On sitä ennenkin pojat paukutelleet." Onko perinnettä kuitenkaan syytä vaalia ja jatkaa? Voitaisiinko olla hyvänä esimerkkinä? Ilotulitteista johtuneitten silmä- , käsi- ja tiesminkä elinvammojen suurimmat potilasryhmät ovat reippaasti juopuneita miehiä (isiä) ja murrosiän kynnyksellä olevia poikia. Voidaan siis päätellä, että kaikille ei järki kasva akneongelman poistumisen myötä.

Myös ne älypäät, jotka monta päivää viime uuden vuoden jälkeen jyskyttelivät raketteja naapurin metsässä voivat olla varmoja. että tulevana vuonna ette asiaan puuttumatta koiraani säikyttele. Kuitenkin kaikille tasapuolisesti mukavaa ja turvallista UUTTA VUOTTA!

TEK