Eilen lauantaina kokoontui 16 autoa avamaan takakonttinsa tarjotakseen kirppishintaan tarpeetonta tavaraa, joka toiselle saattoi olla juuri sitä, jota kerää tai muuten tarvitsee.

Sää oli mitä mainioin, ja mielenkiintoista tavaraa oli mielin määrin, mutta asiakkaita sangen vähän, joten autojen takakontit suljettiin jo ennen varsinaista kirppiksen loppumisaikaa.

Ehkä tapahtuma olisi ollut parempi järjestää esim. seurantalon pihamaalla, jolloin ohikiitävät autoilijat olisivat ehkä mahdollisesti pysähtyneet uteliaisuuttaan paikalle. Lisäksi isot mainoskyltit tienvarressa olisivat mainostaneet tapahtumaa. Kyläyhdistys mainosti tapahtumaa kaksi kertaa Matti ja Liisa -lehdessä, kerran Iisalmen kaupunkilehdessä. Lisäksi alueen postilaatikoihin jaettiin pieniä mainoksia. Toki asiasta kerrottiin myös tässä kyläblogissa.

Tapahtumassa ei kerätty myyntipaikkamaksua, eikä tarvinnut tehdä ennakkovarausta, koska Santurissahan tilaa riittää. 16 myyjää oli ilahduttavan monta, mutta asiakkaita vain nimeksi.

Kierrellessäni lopuksi myyjien luona tapahtumapalautteen saamiseksi, onneksi edes pari myyjää sanoivat olevansa tyytyväisiä päivänsä myyntiin. Varsinkin lastentavarat olivat tehneet kauppansa.

Teksti ja kuvat: Eija