Hei Nerkoon kyläläiset!

Kylässämme tapahtuu tänä kesänä kaikenlaista, Santurin keidasta tulee kiertämään frisbeegolfrata kaikkien kyläläisten iloksi, kesäkuussa istumme iltaa lauluillan teemalla amfiteatterilla, polkuautoja tulee myös perheen pienimmille ja olisiko loppukesästä vielä mukava lähteä koko perheen yhteiselle kesäteatterireissulle?

Jotta kaikki tämä olisi mahdollista, myös sinun panostasi tarvitaan! Frisbeegolfrataa varten olemme saaneet tukea Ely-keskukselta ja Lapinlahden kunnalta, omarahoitusosuus koostuu virtuaalirahasta joka taas saadaan aikaiseksi talkootyöllä (tunteja).

Frisbeegofrataa aletaan pystyttämään talkoovoimin, ja näihin talkoisiin olisi hyvä mahdollisimman monen osallistua. Talkoista tiedotetaan kyläyhdistyksen blogisivuilla ja puskaradiolla tai aidan yli huutelemalla. Ahkerille talkoolaisille on luvassa myös ”talkooevästä”.

Rata valmistunee kesäkuun aikana, ja heittelemään pääsee jo heinäkuussa. Kyläyhdistykselle hankitaan muutama kiekko, jotta lajia pääsee kokeilemaan, mutta omat harrastekiekot on jokaisen lajista innostuneen hyvä hankkia itse. Voimme järjestää halukkaille myös opastetun kierroksen, jolloin on mahdollista saada vinkkejä ja neuvoja jo lajia harrastaneilta konkareilta.

Kesäkuun lauluillasta tiedotetaan niinikään blogissa, samoin muista tapahtumista!

Hyvää kesänalkua ja tervetuloa talkoisiin!

Terveisin: Nerkoon kyläyhdistys

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Terhi Mäki, 040 7578 136
--::-- varapuheenjohtaja: Kaisu Auvinen, 050 3597 301