Kyläyhdistys lähestyi alkukesästä Savo-Karjalan tiepiiriä kirjeellä, jossa pyydettiin rakentamaan tai antamaan luvat rakentaa bussipysäkeille katokset. Katoksia tarvitaan 5-tien varteen Pysäkintien risteyksen kohdalle tien länsipuolelle ja Pohjoislahdentie risteyksen kohdalle molemmille puolille.

Perusteluina mainitaan, että kylä on kasvava kylä, jonka asukkaista suurin osa käy töissä Lapinlahden tai Iisalmen suunnilla. Työmatkaliikenne linja-autolla on lisääntynyt hyvien ja säännöllisten liikenneyhteyksien myötä. Työmatkaliikennettä on säännöllisesti em. pysäkeiltä molempiin suuntiin aamuisin ja iltaisin 1-5 hlöä/vrk. Koululaisliikenne on lisääntynyt myös. Oman kylän ala-asteen jälkeen koululaiset siirtyvät yläasteelle ja lukioon sekä ammattikouluihin opiskelemaan. Koululaisia em. pysäkeillä on 8-15 hlöä/vrk.

Tiehallinto vastauksessaan kiitti aloitteesta, mutta tiehallinnon Savo-Karjalan tiepiirillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ainakaan välittömästi toteuttaa kyläyhdistyksen toivomusta. Linja-autopysäkkien ja pysäkkikatosten rakentamiseen varattu määräraha on hyvin pieni. Tästä johtuen tiepiiri joutuu aina vuosittain tarkastelemaan rakentamisen tärkeysjärjestystä.

Vastauskirjeen mukaan kyläyhdistyksellä on kuitenkin mahdollisuus omalla kustannuksellaan rakentaa pysäkkikatokset. Tämä edellyttää, että kyseisellä pysäkkilevikkeillä selvitetään katoksen tarvitsema tiealueen riittävyys. Lisäksi kyläyhdistyksen tulee esittää Savo-Karjalan tiepiirin hyväksyttäväksi piirrustukset pysäkkikatoksista ja suunnitelma niiden pystytyksestä. Tämän jälkeen tiepiiri antaa työluvan katoksien rakentamiseen.

Tiepiiri ottaisi hoitovastuun rakennetuista pysäkkikatoksista.

---------------------------------------------------------------------------

Muistatko? Keväällä 2004 koulun oppilaat suunnittelivat ja maalasivat värikkäät maalaukset korvaamaan vanhat ikävystyttävät taustaseinät bussipysäkkikatoksiin, jotka kylämme kohdalla ovat. Kustannuksista vastasi kyläyhdistys.

Kuvat otettu töidenpalajastustilaisuudesta, jossa koko koulu oli läsnä.

1249999557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250000179_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Teksti ja kuvat: Eija