Onkiveden rannan asukkaat ja kesämökkiläiset perustivat vastikään Terveempi Onkivesi -yhdistyksen. Jäsenet ovat huolissaan järven tilasta ja pyrkivät vaikuttamman kaikin keinoin kotijärven palauttamiseksi terveempään kuntoon. Osa nerkoolaisistakin asuu Onkiveden rannalla, mutta miten jaksaa Nerkoonjärvi?

Näin polvivesituntumalta väittäisin, että Nerkoonjärvi on onnistunut säilymään aavistuksen paremmassa kunnossa. Ainakin niitten kalojen maku, jotka ovat päätyneet minun kitaani, kertoisi näin. Ehkäpä Nerkoon pelastukseksi meillä ei ole rannallamme jätevedenpuhdistamoa, joka pulpauttaisi silloin tällöin ja toisinaan sitä ihteään vesistöön. Mutta hurraa-huutoihin ei taida olla meilläkään aihetta. Ruskea saunavesi ja sinilevä on tuttu riesa helteisimpinä kesinä. Silloin uintivedeksi valikoituu puhdas Valkeislampi.

Joskus sata vuotta sitten, kun olin vielä lapsi, Nerkoonjärven tila oli ehkä vielä surkeampi kuin tänään. Silloin oli tapana syyttää Iisalmen kaupunkilaisten paskoja, jotka miltei puhdistamattomina huilasivat alajuoksulle nerkoolaisten uimaveden mausteeksi. Silloin jo ihmettelin, kun lapsia neuvottiin olemaan pissimättä järveen ja samanaikaisesti monipäiset lehmikarjat lopsauttelivat isommatkin tarpeensa juoheessa veteen. Lapsen järjellä jo mietin ovatko asiat oikeassa mittasuhteessa.

Haja-asutusalueen mökkiläiset ja pysyvä asutus laitetaan pohjavesien ja järvien paskoittelijoina lähivuosina kuriin. Joka ikinen yksin asuva ummetuksesta kärsivä mummokin joutuu laitattamaan kalliit kaivosysteemit täyttääkseen pykälät ja direktiivit. Metsäammattilaiset, jotka ennen yllyttivät ojittamaan kaikki suotkin, on nyt peloteltu niin hyvin, ettei uusia metsäojia voida syyttää päästölähteiksi. Vanhojakin jo lapetaan umpeen ympäristötekona.

Mutta maataloutta ei sovi mennä ääneen syyttämään vesien rehevöitymisestä. Siitä leimautuu vihreäksi ja muutenkin hankalaksi ja arveluttavaksi tyypiksi. Fakta on kuitenkin, että n. 60-70 % rehevöittävästä fosforista on maatalouden tuotosta. Lietelantaloihin siirtyminen oli aikanaan ympäristön kannalta turmiollista. Nykyiset maataloustukijärjestelmät puoltaisivat ympäristöä säästäviä toimia. Voidaan perustaa suojakaistoja, on lannankäytön tehostamissopimusta jne. Ja monessakin tapauksessa ne olisivat myös taloudellisesti kannattavia. Mutta yhä vaivaa vanha asenne, jonka mukaan kaikkia viherpipertäjien juonia vastaan pitää harata kaikin keinoin. Niinpä siis edelleen ryvetään alavilla rantapelloilla lietevaunujen kanssa ja lietettä ja muita lannoitteita hurautellaan aivan holtittomasti. 

Ei ole olemassa täysin päästötöntä tuotantoa ja esim. maidontuotanto vähenee hurjaa vauhtia. Maatalouden parista elantonsa jatkossa saavien pitää kuitenkin vähitellen tajuta, että puhdas luonto nimenomaan on se voimavara, joka pitää näitä seutuja asuttuna ja houkuttaa tänne myös käymämiehiä. Ei kai pitäisi olla keneltäkään pois, jos vastuuta edellytetään ja kannetaan. Samalla ehkä itsekin viihdytään paremmin.

TEK